Ampujanlasit, haulikkoammunta ja näkeminen

Kategoriat: Harrastukset, Linssit ja Optikko.

Ampujalasit

Onnistunut riistalaukaus tai osuma haulikkoradalla kiekkoon on todella monen tekijän summa. Esimerkiksi haulikkoradalla aikaa valmiusasennosta laukaukseen on 0,4-0,6 sekuntia.

Kun kiekko on ampumasektorissa vain noin 1,2 sekunnin ajan ja siinä ajassa pitää ampua jopa kaksi kertaa, on suoritukseen tarvittava nopeus helppo ymmärtää. Tässä artikkelissa keskitytään kuitenkin haulikkoammuntaan näkemisen kannalta.

Johtava silmä.

Testaa kumpi silmä hallitsee. Aloitettaessa haulikkoammuntaa on ensiksi selvitettävä kumpi silmä hallitsee näkemistä. Haulikolla ammutaan normaalisti molemmat silmät auki. Tämän edellytyksenä on, että aseenpuoleinen silmä on hallitseva eli dominoiva silmä. Dominoivan silmän saat helposti selville. Ojenna yhdessä olevat kätesi suoraan eteenpäin niin, että etusormesi muodostavat eräänlaisen tähtäimen. Valitse muutaman metrin päästä sopiva piste ja tähtää siihen molemmat silmät auki. Sulje sitten vasen silmäsi. Jos tähtäin pysyy paikallaan, oikea silmäsi dominoi eli johtaa näkemistä. Jos tähtäin siirtyy, vasen silmäsi dominoi.

Jos olet oikeakätinen ja oikea silmäsi on dominoiva, voit ampua haulikolla molemmat silmät auki. Jos taas olet oikeakätinen, mutta vasen silmäsi dominoi, ammuntaan tulee lisähaasteita. Nostaessasi haulikon oikealle poskelle vasen silmäsi muodostaa tähtäinkuvan viistosti aseen piipunsuun yli kohti maalia. Tällöin laukaus menee vasemmalta ohi. Vasenkätisillä tämä tapahtuu päinvastoin. Helpoin tapa välttää tämä ongelma on sulkea silmä, joka ei ole tähtäyskiskon kohdalla.

dominoiva silmä

Oikea tähtäinkuva

Haulikon on ammuttaessa oltava suorassa. Pää ei saa olla kallellaan ja posken on oltava haulikon perää vasten. Pää, haulikko ja kädet muodostavat yhden kokonaisuuden, jota liikutetaan lantiosta ja jaloista. Tähtäinkuva on kuva, jonka silmä näkee haulikon noston jälkeen. Silmä katsoo tähtäyskiskoa hieman sen yläpuolelta ja maali näkyy piippujen yläpuolella. Kun silmälinja kulkee haulikon lukkorungon päältä noin 2-6 mm piipun etujyvälle, hauliparvi lähtee hieman ylös ja sen keskus on heti etujyvän yläpuolella. Näin ammuttaessa piippua voidaan kuljettaa juuri maalin alapuolella. Jos kiskoa näkyy liikaa, laukaus menee maalin yli. Jos ammutaan niin sanotulla tasakiskolla tai piipun pää on tähtäyslinjan alapuolella, laukaus menee maalin ali. Liikkuvaa maalia ammuttaessa on katse pidettävä aina tarkentuneena maaliin, ei piippujen jyvään!

silmälinja

Ampujanlasit

Ampujanlasien tärkein tehtävä on toimia suojalaseina suojaamalla ampujaa kiekon palasien iskemiltä ja haulikon ruutikaasuilta. Seuraavaksi tärkein tehtävä on parantaa suoritusta mukauttamalla näkökykyä erilaisissa maasto -, tausta- ja valaistusolosuhteissa. Virheetön optinen laatu on perusedellytys hyvään näkemiseen kaikilla katsesuunnilla. Ampujanlaseihin pystytään yleensä vaihtamaan erilaisia linssejä olosuhteiden ja ampujan omien mieltymysten mukaan. Ammuntaan perehtynyt optikko osaa opastaa lasien hankinnassa ja tarvittaessa valmistaa yksilölliset ampujanlasit ampujan omilla voimakkuuksilla.

Linssien värisävyt

Ampujanlasien linssien värisävyt valitaan sään ja taustan mukaan. Valinnassa korostuu myös ampujan yksilölliset toiveet. Seuraavassa esitellään linssivärejä ja niiden vaikutusta kontrastiin.

Kirkas, ei vaikuta kontrastiin tai värien näkemiseen. Suojalasi.

Keltainen, parantaa oranssien kiekkojen näkyvyyttä sekä yleisesti kontrastia pilvisissä tai hämärissä valaistusolosuhteissa.

Oranssi, hyvä yleisväri kiekkojen ammuntaan. Suodattaa pois epätarkkuutta aiheuttavaa lyhytaaltoista sinisen valon aallonpituutta.

Ruskea, hyvä yleisväri metsästykseen. Soveltuu myös autoiluun.

Harmaa, luonnollinen näkeminen. Ei muuta värijakaumaa. Sopii vastavaloon sekä yleisvärinä autoiluun.

Lila, auttaa erottamaan oranssin kiekon vihreästä metsästä ja sinisestä taivaasta.

Purppura, toimii parhaiten vihreälle taustalle ja auttaa erityisesti ampujia, joilla on ongelmia puna-vihernäkemisessä.

Opti+Optikolla asiantuntijat auttavat valitsemaan näihin värisävyihin halutun tummuusasteen ja juuri oikean värisävyn.

Esimerkiksi oranssi väri voidaan toteuttaa hyvin eri tavoin halutun kontrastin aikaansaamiseksi. Monet ampujat haluavat hieman punaisemman oranssin varmistaakseen kiekon erottumisen taustastaan. Osaava optikkoliike pystyy määrittämään värisävyn ja linssitehdas värjää linssin juuri halutun sävyiseksi. Linssitilaukseen voidaan tarvittaessa liittää värimalli. Opti+Optikko toimittaa kotimaiset linssit nopeasti ja linsseihin saa aina tyytyväisyystakuun. Linssit voidaan valmistaa ampujan haluamaan kehykseen. Kysy lisää ampujan laseista omalta Opti+Optikoltasi.

Lähteet:
Suomen Metsästäjäliitto
Ville-Veikko Torniainen,
Haulikkoammunnan fysiikkaa